—Älä ajattele! keskeytti Antti. Se on aivan turhaa. Siinä ei todellakaan ole mitään ajattelemista.
—Ole vaiti! pyysi Soisalo uudelleen, ajaen takaa kerran vilahtanutta ajatus-yhtymäänsä. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän varmistuu minussa vakaumus, että juuri tuo nainen on sinut vaimostasi erottanut.
—Käärme paratiisissa siis! ivasi Antti.
—Voit säästää kompasanasi. Minä en ole näissä asioissa erehtynyt vielä milloinkaan.
Antti näki turhaksi riidellä hänen kanssaan. Myöskin Soisalo vaikeni kotvan itsepintaisesti.
—Eikö hänkin ole eronnut? hän kysyi äkkiä. Antti oli jo välillä ollut aivan toisissa ajatuksissa.
—Kuka? hän kysyi vilpittömästi. Ah, sinä tarkoitat edelleen rouva
Sorvia? Ei, mutta hän elää erossa miehestään.
—Arvasinhan minä sen, sanoi Soisalo päätään nyykähyttäen. Ja sinä vakuutat, ettei sinulla ole koskaan ollut mitään tekemistä tuon naisen kanssa?
—Minä vakuutan.
—Hm. Tahdonpa kaikissa tapauksissa ottaa pohdin hänestä. Huomenna kutsun minä hänet illalliselle.