—Tietysti hän on vaimoni puolella, väitti Antti väsyneesti. Tietysti näkee hän minussa vihollisen.
—Sitä en usko oikein, väitti Soisalo. Tuossa katseessa oli jotakin muuta.
—Mitä sitten?
—Mielenkiintoa ja vahingon-iloa, eritteli Soisalo miettivästi saamaansa vaikutusta. Kenties rakkauttakin.
—Rakkautta? kysyi Antti hämmästyneenä. Ja ketä kohtaan?
—Tietysti sinua kohtaan.
Antin täytyi väkisinkin hymyillä ystävälleen, joka vakavana ja otsa rypyssä kulki hänen rinnallaan.
—Sinä olet hullu! hän sanoi. Mainitsinhan jo, että hän on vaimoni parhaita ystävättäriä.
Nyt oli vuoro Soisalon hymähtää.
—Ole vaiti! hän sanoi. Sinä olet lapsi näissä asioissa. Niinkuin se joku este olisi! Mitä enemmän asiaa ajattelen…