Soisalo nauroi.
—Taidat tuntea itsesi oikein merkityksi mieheksi tämän jälkeen, sanoi hän. Tottahan se on, että hän on turman lintu. Ja kehen hän kerran silmänsä iskee…
—Siinäpä se! Ja mitä minulla enää sitten muka olisi kadotettavaa?
Leipäni ja toimeentuloni…?
Nyt katsoi Soisalo ajan tulleen muistuttaa häntä hiukan myös eilis-illasta.
—Ja rakastajattaresi? hymyili hän, lasiaan kohottaen.
—Se on totta, vastasi Antti huomattavalla itsetyytyväisyydellä. Voit onnitella. Se päättyi hyvin.
—Se päättyi niinkuin sen pitikin päättyä, lisäsi Soisalo. Onneksi olkoon! Ei ole ihmisen hyvä olla yksin.
He katsoivat kelloaan samassa ja huomasivat, että aamiaistunti oli loppunut. Heidän oli aika lähteä taas pankkiin asioita hoitamaan.
—Tapaammeko tänä iltana? kysyi Soisalo vielä pilanpäiten heidän erotessaan.
—Tuskin, vastasi Antti samaan äänilajiin. Minulla on tointa toisella haaralla.