Kuinka hänestä äkkiä olisi tullut sellainen sankaritar? Kuinka hän tuossa tuokiossa olisi siihen määrään voinut unohtaa piintyneet yhteiskunnalliset ennakkoluulonsa ja kohonnut hänelle ennen tuntemattomaan henkiseen tarmoon ja itsenäisyyteen?
Kenties oli Signe häntä siihen kehoittanut? Niin se voi olla.——
Epäily oli kerran herännyt Johanneksessa eikä enää jättänyt rauhaan häntä.
Hän koetti kuvitella, mitä kaikkea noiden kahden välillä oli voitu puhua ja neuvotella, ennen kuin he olivat niin ratkaisevaan päätökseen rohkaistuneet. Hän koetti elää sen uudestaan näkymättömänä syrjästä-katsojana siitä hetkestä saakka, jolloin hän oli lyönyt oven kiinni toiseen huoneesen ja syöksynyt käytävään.——
He olivat tietysti ensin olleet aivan hiljaa, siksi kuin olivat kuulleet hänen askeleittensa etääntyvän. Sitten he olivat katsoneet toistensa silmiin ja olleet kotvasen tuiki totisia.
Varmaan oli toinen heistä sitten koettanut hymyillä väkinäisesti ja toinen koettanut yhtyä siihen.
Tietysti he olivat kuulleet myös hänen vaunujensa jyrinän, kun hän ajoi pois hotellin ovelta. Mutta he eivät olleet arvanneet hänen Liisan kanssa poistuneen.
Irene oli kohauttanut tietysti valkeita olkapäitään ja riisunut oopperapukunsa kokonaan. Laskenut sen sitten kauniisti ja säntillisesti syrjään, vielä kerran ihaillen sen upeutta ja muodinmukaisuutta.
Signe oli seisonut paikallaan, pieni ryppy kulmien välissä, ja miettinyt. Eikä kumpikaan olleet vielä puhuneet mitään.
Sitten he luonnollisesti olivat tahtoneet tulla vakuutetuiksi, tokko Seidi nukkui vielä. Kumartuneet hänen vuoteensa yli ja kuiskanneet jotakin tavallista, kummallakin painostava tunne sydänajassaan.