15.
Kun Johannes pääsi perille, nukkui Liisa vielä. Hän lepäsi kuin lapsi turvallisena, puoliavoimin huulin ja punertavin korvalehdin.
Johannes herätti hänet ja kysyi:
—Oletko nukkunut todellakin?
—Tietysti olen, vastasi Liisa hymyillen. Eihän minulla ollut täällä muutakaan tekemistä.
—Etkö pelännyt?
—Mitä? Tiesinhän sinun tulevan takaisin. Ja muu kaikki oli minulle samantekevää.
Johannes kertoi nyt hänelle, että jäisivätkin nyt tänne toistaiseksi, että Johannes oli tuonut tänne heidän tavaransa ja ettei Liisan enää ollut ikinä tarvis tavata Ireneä.
Liisa kuunteli tuota kaikkea hajamielisesti kuin jotakin tois-arvoista.
—Hyvä, hyvä, sanoi hän vain ja katsoi hymyillen Johannekseen.