Liköörilasi tuossa saattoi yhtä hyvin teelasikin olla. Ja sikarin sijasta voisi yhtä hyvin ooppiumipiippukin höyrytä hänen hampaissaan.
Olihan hän nyt vapaa! Olihan hän nyt irti maasta! Olihan hän nyt katkaissut kahleensa ja polttanut kaikki sillat takanaan.
Olihan maailma nyt auki hänelle. Eihän mikään ulkopuolinen pakko häntä enää rajoittanut.
Hän oli irti yhteiskunnasta, irti maastaan, kannastaan, vaimostaan ja lapsestaan. Hän oli yksin. Yksin oman itsensä herra, niinkuin siihen aikaan, jolloin hän, mieli täynnä suuria suunnitelmia, oli kerran ensimmäisinä ylioppilasvuosinaan lähtenyt Amerikaan.——
Johannes uneksi. Eikä Liisan enää ollut helppo seurata häntä.
Liisa tunsi vaistomaisesti, että Johannes ikäänkuin liukui pois häneltä. Hän katsoi Johannekseen ja säikähti tämän kasvojen-ilmettä.
Johannes ei huomannut hänen äänetöntä tarkasteluaan. Tuijotti vain kiinteästi tuonne taivaanrantaan järven toiselle puolen eikä kuitenkaan näyttänyt näkevän mitään.
Hänen silmänsä olivat kuin lasittuneet. Ja sikari oli sammunut hänen sormiensa välissä.
Liisa kosketti häntä hiljaa kädellään.
Johannes tuli siinä silmänräpäyksessä entiselleen, hymyili, taputti hänen kättään ja sytytti sikarinsa.