Se oli heitto, joka tuntui! Rabbing katseli voitonvarmana häntä.
Johannes aavisti heti, että tuossa mahtoi taas joku paula piillä.
Rabbingin kanssa täytyi olla aina varoillaan.
Mutta kun hän ei keksinyt sitä, hän vaikeni edelleen.
—Te hämmästytte? jatkoi Rabbing. Taikka te ette usko sanoihini?
—Minä uskon.
—Ja kun te tarkemmin mietitte asiaa, tekin pidätte sitä aivan luonnollisena.
Rabbing kuvaili nyt kaunopuheisesti sen hänelle. Hän oli jo vanha mies, hänellä ei ollut ketään perillistä. Hänen oli jo aika ruveta jälkeläistä itselleen ajattelemaan.
Silloin olivat hänen silmänsä itsestään kääntyneet Johannekseen.
Johannes oli ainoa sivistynyt mies hänen liikkeessään. Johannes oli nuori, Johannes oli älykäs. Sitäpaitsi hän oli hyvissä naimisissa.
Ja juuri siitä hän oli aikonut puhua Johannekselle.