Samassa seisoivat vapaaherra Carp, Irene ja Signe heidän edessään.
Liisa huomasi heidät ensin eikä voinut olla päästämättä pientä huudahdusta. Johannes huomasi heidät sitten ja tahtoi vetää pois Liisan, ennen kuin vastaantulijat heitä näkisivät.
Se oli kuitenkin liian myöhäistä jo.
Irene oli jo keksinyt heidät. Hänen tummat silmänsä olivat vihasta leimahtaneet.
—Hahaa, huusi hän korkealla äänellä ranskaksi, siinä on mies, joka on jättänyt vaimonsa ja lapsensa ja karannut porton kanssa!
Ihmiset keräytyivät heidän ympärilleen. Kaikilla syvä, miltei uskonnollinen vakavuus kasvoillaan. Olihan kysymyksessä »cause de passion». He olivat silmänräpäyksessä selvillä asiasta.
—Hän on minun oikea puolisoni ihmisten ja Jumalan edessä, sanoi Johannes samalla kielellä. Te, hyvä rouva, olette kokonaan vieras henkilö minulle.
Liisa oli käynyt aivan kalpeaksi. Irene osoitti nyt häntä sormellaan ja huusi:
—Katsokaa hänen hattuaan! Näkyy, että hän on kadulta löytänyt sen!
Se oli liikaa Liisalle. Hän purskahti itkuun ja Johannes kiirehti johdattamaan hänet pois teatterista. Hänenkin mielensä oli aivan kuohuksissa. Mitään tällaista hän ei olisi ennen uskonut mahdolliseksi. He saivat ajurin ja ajoivat suoraan hotelliinsa.