Johannes tunsi itsensä hänen surunsa edessä tuiki avuttomaksi ja voimattomaksi. Ja hän alkoi aavistaa, mitä merkitsi olla yhteiskunnan ulkopuolella ja mitä se merkitsi varsinkin naiselle, jolla ei ollut sotisopaa mitään, ainoastaan oma herkkä ja väreilevä rakkautensa.

Ei nimeä, ei säätyä, ei perhettä, kotia eikä asemaa. Vain tietoisuus siitä, että oli tehnyt oikein ja polkenut lait ja laitokset jalkainsa alle.

Sitä ei yhteiskunta tulisi hänelle ikinä anteeksi antamaan.