—Hän nukkuu, vastasi Irene. Mutta me pääsemme tänä iltana Oopperaan. Tiedäthän, tuohon wagnerilaiseen ensi-iltaan, johon on ollut niin vaikea saada pilettejä.
Johannes ei ilahtunut millään erikoisella tavalla tästä sanomasta.
Hänellä oli nyt muuta mielessään.
Kuitenkin hän kysyi, jotakin sanoakseen:
—Kuka ne piletit nyt on hankkinut?
—Rabbing. Signe kävi äsken täällä ja toi ne meille. He tulevat istumaan aitiossa. Hän, eno, Rabbing ja nuo ranskalaiset pankkimiehet…
—Nuo juutalaiset? virkahti Johannes äkeästi.
Irene katsoi puoli totisena, puoli leikillisenä häneen ja kiepsahti hyväilevällä liikkeellä hänen polvilleen.
—Eiväthän he ole juutalaisia, hän sanoi, koettaen kääntää hänen päätään ja suudella häntä. Ja jos olisivatkin, eiväthän he silti ole ihmistä huonompia. Mutta sinä taidat olla heille mustasukkainen?
Silminnähtävästi nautti Irene tuosta ajatuksesta. Eikä Johannes hennonnut riistää sitä häneltä.
Hän päätti ottaa humoristiselta kannalta asian.