—Ja jos olet oikein kiltti, hän lisäsi, sinä saat sen nähdä heti päälläni. Eikö se ole kaunis? Mitä?
Hän levitteli sitä Johanneksen edessä, joka istui sohvassa, molemmat kädet karmille heitettyinä.
—On, oikein kaunis, hän vastasi. Kaunis taitaa hintakin olla.
Johannes oli heti oopperapuvusta kuullessaan aavistanut, mistä johtui
Irenen äkillinen mielenmuutos häntä kohtaan.
Sen hinta mahtoi olla huimaava! Sitä huimaavampi, mitä keimailevampi
Irene oli hänelle.
Tuo ajatus oli omiaan suuresti hänen tunteitaan kylmentämään.
Ei sentähden, ettei hänellä olisi ollut varaa maksaa ja ettei hän olisi mielellään maksanutkin vaimonsa mieliteoista tässä suhteessa, sillä hän tahtoi itse, että Irene kävisi hyvin puettuna. Se oli hänelle pieni itserakkauden kysymys. Irenen ylhäisten sukulaisten tuli huomata, että tällä oli mies, joka kykeni sekä elättämään että pukemaan puolisonsa.
Vaan sentähden, että häntä harmitti ja hävetti nähdä Irenen käyttävän tuollaisia keinoja tahtonsa toteuttamiseksi. Se oli hänen mielestään niin tuiki poroporvarillista!
Hän tunsi ikäänkuin itsekin sen kautta alentuvansa. Ja hän oli monta kertaa ehdottanut, että Irene määräisi itselleen jonkun summan, joka hänellä olisi vakituisesti ja vapaasti kuukausittain käytettävänään, ilman tilinteko-velvollisuutta.
Irene ei ollut aluksi tahtonut mitenkään suostua siihen.