Lausuttu Kaunokirjailijaliiton Kivi-iltamassa 23 p. maalisk. 1901.
Syntyi lapsi syksyllä— tuulet niin vinhasti vinkui— tuult' oli koko elämä, nähnyt ei kesää, ei kevättä, eli vain syksystä jouluun.
Syksyn lapsilla kiire on— päre pihdissä sammuu— aatos lentävi, aivot takoo, veri paksuna päähän sakoo, ovella Sylvester uottaa.
[Sylvester, vuoden viimeinen päivä: Kivi kuoli
Uudenvuoden päivänä, syntyi 10 p. lokakuuta.]
»Vuota vielä, oi vanha vuos!»— tuulet niin vinhasti vinkuu— »jouda en viel' sua seuraamaan!» Vanhus ovella nyökkää vaan: »Saat elää syksystä jouluun.»
»Viivy, viivy, oi vanha vuos!»— päre pihdissä sammuu— »niin täysi, niin täysi on sydämein, sen tahtoisin antaa ma kansallein, en vielä jouda ma kuoloon!»
Hetket rientävi, kello lyö— tuulet niin vinhasti vinkuu— »Onko, onko jo keski-yö?» »Päätä, lapsi, nyt päivätyö, jo aamun tähtöset tuikkii.»
»Vielä hetki, oi vanha vuos!»— päre pihdissä sammuu, kannel heikosti helähtää, kääntyvi ovella harmaapää— loppui laulajan vuosi.
»Minne viet mua, vanha vuos?»— tuulet niin lauhasti tuoksuu— »minä niin pelkään ja vapisen». »Rauhoitu, rakas lapsonen, ovella taivaan jo ollaan.»
Astuvi sisähän vanha vuos— taivaan kynttilät loistaa— saattavi laulajan Luojan luo: »Tässä poian ma pienen tuon, jok' eli vain syksystä jouluun.»