Tulipa tyttö tähtisilmä, enkeli elämän joulun, ei se parkaissut pahasti eikä luota loitonnunna, tuli luoksi leikkimähän, vienoinen visertämähän, tuli silmin niin sinisin, kävi niin valkoisin kätösin runkohon ruman petäjän, juurihin jumalten hylyn— soi salossa enkel'laulu, lapsen nauru laaksoloissa.
Ja katso: Ihana ihme! Sylkähti sydän petäjän, kuohahti kuollehet vetoset, puu vihersi, päivä nousi, kevät kaikille hymysi.
Katson, katson, kaunis tyttö, katson silmies sinehen, pohjahan povesi katson, sydämesi syövereihin, etsin aatosta eloni, tulevia tutkiskelen: Herätitkö kuollehista, toitko Tuonelta urohon, uusille sydänsuruille vaiko leivon lauleluille.
Kirkas on sinulla silmä, katse kaunis ja viaton, et sinä suruja tuone, tuonet marjatuokkosia mailta päivän paistamilta, kuu-luojan kumottamilta.
IVA.
Kysyi tyttö poikaselta: »Miksi ivailet alati, lasket lauseita pahoja, jotka pistävät syvälle— minuakin joskus pistät.»
Vastas poika neitoselle: »Ihana on ivan säilä säihkyväinen, välkkyväinen. Iva on jumalten ase, luotu sankarin sotahan vasten valtoja pimeyden. Sillä puollan parhaintani, hellintäni, hienointani elämän suuressa sodassa— sillä myös sinua puollan.»
SANA SUOMEN SALOILLE.
Siellä Suomen on saloilla monta, monta nuorta miestä, joilla on sydän palava.
Ja onpa saloilla Suomen monta nuorta neitokaista, joill' on silmä siintäväinen.