Kai ihmettelet sinä itsekses, miten paljo ma sentään kestin, miten kestin ma nauruas, pilkkaasi, sen ennen kuin erolla estin.
Minä näin, miten silmäsi puhuivat:
»Tuolla miehell' on kova pinta!»
Siin' oikein sa arvasit armahain,
kova onpi se köyhän rinta.
Se mies, joka kuullut ei ijässään ole kultaisen naurun soivan, mitä huolii hän, vaikka hän huomaa sen hälle itselleen salamoivan.
Mitä huolii hän, vaikka hän tunteekin, miten puukot ne pintaa viiltää! Hän kuulevi vaan ja hän kuuntelee ja silmässä kyynel kiiltää.
Hän kuulevi vaan ja hän kuuntelee ja hän silmänsä hiljaa sulkee. Hän uinuvi vaan ja hän unelmoi ja mielessä kuvat kulkee.
71.
Sinä teit minun eloni lauluksi ja mun arkeni sunnuntaiksi, sinä kylvit mun polkuni kukkihin ja korpeni kotimaiksi.
Sinä teit minun päiväni unelmaks, sinä seuloit unhon lunta. Oi seulo'os, tyttö, mun silmiini ain, oi, seulo'os hyvää unta!
Maan mahtavat höyhenvuoteillaan ne unta pyytää ja palvoo. Sill' aikaa ma silmäni ummistan ja vain mun onneni valvoo.
72.