En takaisin muuta mä tahdokaan, mut anna mun ylpeyteni, mun alppiruusuni ainoa ja ainoa aarteheni.
Se köyhän ol' leipä ja köyhän turva ja ystävä yksinäisen. Sen henkeni kaupalla poimituks sain vuorelta elämän jäisen.
Suon kaiken mä muun, suon kauneuden ja laulun ja lemmen sulle, mut se oli mun, minun yksin vain ja anna se jälleen mulle!
89.
AINO-NEITI.
Joukolan joen suulla sinisorsa sousi, nurmen kanssa nukahti ja päivän kera nousi. Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Veli nuori veikaten vieri ulapalla; sisko asui enimmäkseen emon siiven alla. Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Veli nuori taistelehon vaati vankempansa, lunnahiksi lupas Aino-siskon armahansa. Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Päivä laski, lummekukka sydämensä sulki.
Väinö vanha kosimahan neittä nuorta kulki
Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Sydän kielsi, äiti käski—kumpaa tuli kuulta?
Raitoja hän rakasti ja lempi länsituulta.
Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?