Huojui heinä Joukolan joenrannan alla.
Impi itki angervo paaden pallealla.
Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Aamu koitti, niemen päässä karkeloivan keksi aallotarta kolme—Aino-neiti neljänneksi. Murhe, murhe joella Joukolan nyt soutaa.
Raitoja hän rakasti ja pelkäs pohjatuulta.
Taisi lunta vanhan päässä talven lumeks luulta.
Murhe, murhe joella Joukolan nyt soutaa.
90.
UNTA.
Niin, niin, niin, untahan kaikki on tää, mut kaunista, kaunista unta. Sua lemmin ja kaipaan ja kaihoan kuin syys-tantere talven lunta.
Minä tahdon sulkea silmäni ja uskoa unta syvää. Olen uskonut paljonhan elämässäin, joka ollut ei näinkään hyvää.
Mitä huolin, jos huomenna jällehen on maa musta ja murheessa kuusi— tai ellen ma syksyhyn heräiskään, vaan eessäni ois kevät uusi?
91.