Ja yhden ma varman tiedän sen, kun löydy ei tietä mistään: On työtä tehtävä jokaisen. Puu tutaan hedelmistään. Se usko, ken sitä ei opeta, sitä uskoa täällä ei tarvita, se on uskoa usmien, haamujen, ei uskoa ihmisten.
Kuka tietävi, mistä me tulemme ja missä on matkamme määrä? Hyvä että me sitäkin tutkimme. Ei tutkimus ole väärä. Mut yhden me tiedämme varmaan vaan: Me olemme kerran nyt päällä maan ja täällä meidän on eläminen, miten taidamme parhaiten.
Me olemme kaikki nyt laivalla ja kynnämme suurta merta. Me synnytettiin vaivalla ja vaivalla kuolemme kerta. Mut se, mikä siinä on välillä, se olkohon lämpöä, lempeä! Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks, käy kulkukin helpommaks.
Mut emmehän tuiskussa kuljekaan, kun oikein me aattelemme. Vaikk' elämme kaikki me päällä maan, niin maassa tok' kiinni emme. Tääll' onhan niin paljon muutakin kuin multaa, on kaunista, kultaakin, kun oikein, oikein me etsimme vaan. Niin kaunis, kaunis on maa.
Oi, katsokaa, miten lainehet niin kauniisti rantoja kaulaa! Oi, kuunnelkaa, miten lintuset niin kauniisti lehdossa laulaa! Oi, ootteko nähnehet illan kuun ja kuullehet kuisketta metsän puun, min ylitse valkeat hattarat suvitaivaalla vaeltavat?
Tai ootteko koskaan te painaneet pään kesäistä nurmea vastaan, kun heinäsirkat on helisseet ja raikunut laulu rastaan? Sinikellot tokko ne keinuivat, lepinkäiset tokko ne leijuivat, ja tuoksuiko kukkaset tuhannet? Sitä tuoksua unhota et.
Ja ootteko mennehet milloinkaan te aamulla järven rantaan, kun aurinko noussut on aalloistaan ja paistanut valkosantaan? Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin, sumun keskeltä nousiko seijastuin sadun saaret, niemet ne terheniset?— Sitä utua unhota et.
Oi, ootteko silloin te tunteneet maan luonnossa maailman Luojan? Oi, ootteko silloin te löytäneet yön aaveilta armahan suojan? Ja ootteko silloin te itkeneet ja hyviä olleet ja hymyilleet, oi, ootteko silloin te lempinehet?— Sitä lempeä unhota et.
Oi, ootteko silloin te lempineet sitä tyttöä tummatukkaa ja ootteko silloin te rakastaneet joka puuta ja joka kukkaa? Ja oliko veli joka ihminen? Ilo loistiko silmistä jokaisen? Ja oliko kaikilla kasvoillaan: Niin kaunis, kaunis on maa.
Ken yhtä ihmistä rakastaa, se kaikkia rakastaapi. Ken kerran voi itsensä unhoittaa, se unten onnen saapi. Ken kerran itse on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen ja antaa ja antaa ja antaa vaan oman onnensa aarteistaan.