Kirjallisen Kuukauslehden miehiä olivat:
1) Yrjö Sakari Koskinen (Forsman), joka sittemmin aateloituna kirjoitti nimensä G. Z. Yrjö-Koskinen, sen johtava sielu, samoin kuin Suomettarenkin ja yleensä 1800-luvun jälkipuoliskon suomalaisuuden. Varsinkin historiallisilla teoksillaan, joista Nuijasota, Oppikirja Suomen kansan historiassa ja Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa ovat mainittavimmat, hän on suomalaista kansalliskirjallisuutta rikastuttanut. Mutta myöskin kaunokirjailijana hän oli esiintynyt, nimittäin pienellä, sievällä historiallisella novellillaan Pohjan piltti (1859) ja parilla runoelmalla, joista Honkain keskellä elää ja on arvattavasti kauan elävä kaiken kansan huulilla. Hänpä se myös Kertomuksellaan Hämeenkyrön Pitäjästä (1852) ensimmäisenä mursi tuon surullisesti kuuluisan 1850-vuoden kiellon, vaatien ja saadenkin tutkimuksensa suomenkielellä julaistuksi. Koko hänen elämäntyönsä kirjailijana, tiedemiehenä ja senaattorina tarkoitti harvinaisella johdonmukaisuudella suomenkielen ja suomalaisen kansallisuuden valtaan pääsemistä.
2) Jaakko Forsman, edellisen nuorempi veli, sittemmin lakitieteen professori ja yliopiston rehtori, julkaisi ensimmäisen suomenkielisen lain-opillisen väitöskirjan Pakkotilasta kriminaali-oikeudessa. Hänenkin elämäntyönsä on vielä yksinomaisemmin tiedemiehen, valtiomiehen ja sanomalehtimiehen.
3) Kaarlo Bergbom, Suomen Kansallisteatterin perustaja (1872), jota hän väsymättömällä tarmolla neljättäkymmentä vuotta johti ja jossa työssä hänen sisarensa Emelie Bergbom uskollisesti seisoi hänen sivullaan. Hänen alkuperäinen kirjallinen toimintansa jäi mainitun suurtyön tähden varsin vähäiseksi, vain muutamaan näytelmään, kuten Paola Moroni, ja eräisiin novelleihin, joista Julian on huomattavin. Sitä enemmän hän, seisoen suomalaisen kirjallis-taiteellisen elämän keskipisteessä, tuli teatterinjohtajana ja näytelmäkirjailijain työtoverina kirjallisuutemme kehitykseen vaikuttamaan.
4) Paavo Cajander, jonka pääasialliseksi elämäntehtäväksi jäi Shakespearen Draamojen suomentaminen. Katkeamatta on tämä suur-arvoinen ja yhtä suurella taidolla kuin hartaudella suoritettu työ jatkunut vuodesta 1879 näihin päiviin saakka ja lähenee nyt onnellista loppuaan. Hänen alkuperäisistä runoelmistaan, joiden tunnusmerkillisiä ominaisuuksia ovat harras tunne ja yksinkertainen, koristelematon kielenkäyttö, ovat Vapautettu kuningatar ja eräät muut kautta maan kulkeneet. Hänen muista suomennoksistaan ovat Wecksellin Daniel Hjorth sekä Runebergin Hanna, Jouluilta ja Vänrikki Stoolin tarinat huomattavimmat.
5) Julius Krohn, tunnettu runoilijana nimellä Suonio, suomenkielen, kirjallisuuden ja kansanrunouden tutkija ja suomenkielen ylimääräinen professori Helsingin yliopistossa. Alkuperäisenä runoilijana hän on vieno romantikko. Hänen suorasanaisista kaunokirjallisista tuotteistaan ovat Kuun tarinat huomattavimmat. Hänen sujuvalla, miellyttävällä kynällä toimittamansa helppotajuiset, historialliset teokset sekä kuvalehdet Maiden ja merien takaa ja Suomen Kuvalehti (1873-1880) saavuttivat suurta suosiota kaikkien kansanrivien keskuudessa. Useat hänen tieteellisistä tutkimuksistaan, kuten Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus ja Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet, jäivät kesken hänen kuollessaan (1888), mutta on ne sitten itsenäisesti jatkettuina ja täydennettyinä julaissut hänen poikansa, prof. Kaarle Krohn, kansanrunoutemme kriitillisen tutkimuksen etevin edustaja, jonka äsken valmistunut monumentalinen teos Kalevalan runojen historia on kenties sopivimmin tässä yhteydessä mainittava.
6) Agathon Meurman, kunnallisneuvos, valtiopäivämies ja aikansa suosituin sanomalehtikirjailija, joka sellaisena tuli kaikenlaatuisia asioita käsittelemään, enin kuitenkin valtiollisia, yhteiskunnallisia, taloudellisia ja uskonnollisia. Mielipiteiltään usein hyvinkin vanhoillisena, mutta sielultaan aina pirteänä ja nuorekkaana, hän myöhemmin Uuden Suomettaren palstoilla kävi monta kiivasta sanasotaa kasvavan vapaamielisen suunnan kanssa, jonka luonnontieteellinen maailmankatsomus oli vieras hänen valtiokristilliselle käsitykselleen.
7) Otto Donner, vertailevan kielitieteen professori, Kalevala-tutkija, Suomalais-ugrilaisen seuran (1883) perustaja, senaattori ja valtiopäivämies.
8) K. F. Ignatius, tilastotieteilijä, historiallinen kirjailija, senaattori ja julkisen elämän mies.
9) Thiodolf Rein (Gabriel Reinin poika, jonka nimen olemme ennen Suom. Kirjallisuuden Seuran perustajien joukossa tavanneet), ajattelija, yliopiston rehtori ja sijaiskansleri, Sielutieteen oppikirjan ja Snellmanin elämäkerran (ruotsinkielisen) kirjoittaja.