Missä määrin tämä nuori kultuuri voi tuon vanhan, perinnäisen ja ominaisen kultuurimme pohjalle rakentua, siitä riippuu Suomen tulevaisuus.
4. A. Oksanen.
Suomalaisuuden valtiollinen herätys toisella puolen, ruotsinkielinen isänmaallinen runous toisella puolen, niiden välillä viriävä suomalainen kansalliskirjallisuus: se oli Suomen henkinen läpileikkaus 1800-luvun keskivaiheilla. Taikka käyttääksemme niitä kolmea nimeä, joiden ympäri ajan henkinen elämä keskittyy: Elias Lönnrot keskellä, J. V. Snellman hänen toisella, J. L. Runeberg hänen toisella sivustallaan.
A. Oksanen—tai prof. August Ahlqvist (1826-1889), kuten hänen kansalaisnimensä oli—ottaa vaikutuksia heistä jokaisesta. Hän on sen sivistyneen nuorison luonteenomainen edustaja, joka astuu esille 1840-luvulla. Hänessä asuu hehkuva valtiollisen suomalaisuuden harrastus, hän ihailee sydämensä pohjasta ruotsinkielistä isänmaallista runouttamme ja hän tuntee povensa paisuvan ajatuksesta rikastuttaa omalla alkuperäisellä runohengellään myös suomalaista kansalliskirjallisuutta. Hänen pääasiallinen toimintansa tuli kuitenkin olemaan kielimiehen ja kansanrunouden tutkijan. Ainoastaan yhden runokokoelman, Säkeniä (1:nen parvi 1860, 2:nen 1868) hän ehti painosta toimittaa, mutta kokoelman, jonka merkitys on perustavaa laatua varsinaiselle suomalaiselle taiderunoudelle.
Tässä astuu meidän eteemme ensi kerran suomalaisessa kirjallisuudessa itsekohtainen, nykyaikainen runoilija-yksilöllisyys. Hänen tunteensa on harras ja vakaa, hänen järkensä käsittää ja käsittelee ajan ongelmia, hänellä on oma tapansa ajatella ja puhua, hän on itsetietoinen omasta korkeasta asemastaan yhtenä suomenkielisen sivistys-elämän henkisistä johtajista. Runoilijana hän on miehekäs, ytimekäs, miltei karu, kuitenkin kykenevä myös monta vienoa ja sydämellistä säveltä kaiuttamaan. Hänen isänmaalliset runoelmansa Suomen valta, Savolaisen laulu, Sotamarssi ovat kautta kansan levinneet, samoin hänen kaunis ballaadinsa Koskenlaskijan morsiamet. Vielä mainittakoot tässä hänen parhaista palasistaan Kerran viinikellarissa ja Punkaharjun tytön laulu. Juhlarunoissaan hän lausui monta painavaa sanaa maamme kansallisuus- ja sivistys-oloista, joihin nähden hän kyllä oli »yksi mieli yksi kieli»-kannalla, vaikka ei tahtonut ruotsiakaan, idästä uhkaavan vaaran takia, aivan päätä pahkaa ajaa pakosalle.
Oksanen oli Suomettaren (1847) perustajia. Itse hän julkaisi arvostelevaa kirjallista ja kielitieteellistä aikakauskirjaa Kieletärtä, jota seitsemän numeroa vv. 1871-1875 ilmestyi. Hänen tieteellisemmistä teoksistaan ovat Suomenkielen rakennus, Suomalainen murteiskirja ja saksaksi ilmestynyt Länsi-suomalaisten kielten kultuurisanat huomattavimmat. Vielä julkaisi hän Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858, y.m.
5. Kirjallisen Kuukauslehden miehet.
Suometar tai n.s. »vanha Suometar» lakkasi varojen puutteessa ilmestymästä v. 1866, jolloin se jo oli pienestä viikkolehdestä jokapäiväiseksi valtiolliseksi äänenkannattajaksi kehittynyt. Sen perustajia olivat, paitsi Oksasta, jo ennen kansanrunouden kerääjänä mainittu Taneli Europaeus, tohtori Paavo Tikkanen ja kirkkoherra Antero Varelius, kaikki silloin nuoria opiskelevaisia (Varelius tunnettu myös huvinäytelmästään Vekkulit ja Kekkulit (1847) ja kansaa valistavista kirjasistaan, joista Enon opetuksia luonnon asioista on mainittavin). Heihin liittyivät myöhemmin maisterit Fredrik Poltin ja Eero Salmelainen, dosentti Herman Kellgren, tohtori Oskar Blomstedt, tuomari K. F. Forsström sekä maanmittari Pietari Hannikainen, kaikki tunnettuja isänmaan ystäviä ja suomalaisen kirjallisuuden harrastajia. Heistä on Hannikainen erikoisesti mainittava Viipurista pitäen toimittamansa Kanavan (1845) y.m. lehtien sekä huvinäytelmänsä Silmänkääntäjän (1847) vuoksi, joka samana vuonna Kuopiossa seuranäytelmänä näyteltiin ja tuli siis merkitsemään ensimmäistä alkuperäistä suomenkielistä näyttämö-esitystä.
Vanhan Suomettaren jatko Uusi Suometar alkoi ilmestyä v. 1869, aluksi tunnetun Unkarin-ystävän Antti Almbergin (Jalavan) johdolla, sitten vuodesta 1870 maisteri Viktor Löfgrenin (Lounasmaan), ja on jatkunut näihin päiviin saakka. Vanhan ja Uuden Suomettaren välillä perustettiin v. 1866 Kirjallinen Kuukauslehti.
Useat vanhan Suomettaren miehistä kirjoittivat Kirjalliseen Kuukauslehteen ja päinvastoin taas Uuteen Suomettareen useat Kirjallisen Kuukauslehden toimittajista ja avustajista. Nimitämme tässä kuitenkin heitä kaikkia Kirjallisen Kuukauslehden miehiksi, koska sen ympäri kertyi miltei kaikki, mitä silloisessa suomalaisessa sivistys-elämässä oli parasta ja etevintä, ja koska se jo yleissivistyksellisen leimansa vuoksi liittyy lähemmin suomalaisen kansalliskirjallisuuden historiaan.