2) Ernst Gustaf Palmén, professori, historiallinen kirjailija, valtiopäivämies, julaissut m.m. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran viisikymmenvuotinen toimi ynnä suomalaisuuden edistys 1831-1881.
3) Emil Nestor Setälä, kielimies, professori, valtiopäivämies, julaissut europalaisen maineen saavuttaneita teoksia suomalais-ugrilaisen kielitieteen alalta, Suomenkielen lauseopin, Yhteissuomalaisen äännehistorian y.m.
4) Eliel Aspelin-Haapkylä, esteetikko, professori, valtioneuvos. Suomalaisen taiteen historian ja Suomalaisen teatterin historian kirjoittaja, julaissut myöskin suomalaisten taiteilijain Johannes Takasen, Verner Holmbergin ja Elias Brennerin elämäkerrat.
5) Valfrid Vasenius, professori, kirjallisuushistorioitsija, julaissut m.m. luettelon Suomalainen kirjallisuus 1544-1877 lisävihkoineen.
Muita kansallisen tieteen edustajia ovat hellenisti O. E. Tudeer, kielimiehet Heikki Paasonen, Yrjö Wichmann, Heikki Ojansuu, historiankirjoittajat O. A. Hainari (Forsström), K. O. Lindqvist, A. H. Virkkunen (Snellman) ja Väinö Voionmaa (Vallin), maantieteellinen kirjailija I. K. Inha, muinaistutkijat ja kansatieteilijät A. O. Heikel, Th. Schvindt ja Julius Ailio, filosofinen kirjailija Arvi Grotenfelt j.n.e.
8. Naturalistinen kansankuvaus.
Päivälehden piirin kirjalliset periaatteet, joihin m.m. kuului puhutun kansankielen ja sen murresanojen rajaton käytäntöön-ottaminen ja kansan-elämän mitä pikkupiirteisin valokuvaileminen, eivät heissä itsessään vielä lopullista ilmaisuaan löytäneet. He olivat siihen liiaksi herrahtavia ja liiaksi taiteilijoita. Vasten tahtoaankin he tulivat seuloneeksi ja puhdistaneeksi kieltään, tietämättäänkin oman taiteilijaluonteensa mukaisesti tyylitelleeksi ja muovailleeksi kuvauksiaan. Realismin voitto oli täydellinen, vasta kun kansa itse ryhtyi itseään noiden periaatteiden mukaan kuvailemaan. Siten syntyi vasta niitä täysin ulkonaisen todellisuuden kanssa yhtäpitäviä inhimillisiä ja vielä enemmän sivistyshistoriallisia todistuskappaleita, joita ranskalaisen naturalismin mestarit tarkoittivat. Niitä tarjoavat meille runsaasti n.s. kansankirjailijat, joiden patriarkka on ennen mainittu Pietari Päivärinta ja joista myös taiteelliselle tasapinnalle kohoavat Santeri Alkio ja Kauppis-Heikki.
Santeri Alkio (Filander, synt. 1862, kauppias, nuorisoseura-asian ajaja, valtiopäivämies) kuvailee Etelä-Pohjanmaan kansan-elämää romaaneissaan Teerelän perhe, Puukkojunkkarit, Murtavia voimia y.m. osoittaen näiden seutujen kuumaverisen rahvaan entistä raakuutta ja sen vähittäistä, vastahakoista väistymistä tietopuolisen valistuksen ja edistyksen tieltä. Alkion kuvaustapa on miehekästä ja ytimekästä, ei erittäin syvälle sielullisiin ongelmiin tunkeutuvaa. Kuitenkin hän on myös pari yksilöllisempää luonnekuvaa Eeva ja Mennyt kirjoittanut.
Syvempi ja samalla monipuolisempi psykologi on pohjois-savolaisen kansan-elämän kuvaaja Kauppis-Heikki (synt. 1862, kansanmies, kasvatuslaitoksen opettaja), tunnettu Tarinoistaan, suppealla, täsmällisellä tyylillä piirretyistä kuvauksistaan Mäkijärveläiset, Viija, Laara, Aliina ja Kirottua työtä, joista toiset ovat aivan mestarillisia sieluntutkielmia. Sellainen ja samalla arvokas sivistyshistoriallinen todistuskappale on hänen suuresti suunniteltu teoksensa Uran aukaisijat, taiteellisen tarkastelijan silmällä nähty ja tehty kuvaus yksinäisen kiertokoulun-opettajan elämästä.
Muista kansankirjailijoista, jotka yhtenäisenä parvena tuottavat 1890-luvun taitteessa ilmestyneen kertomuskokoelman Syvistä riveistä ovat huomattavimmat tässä vielä itä-pohjanmaalaisen kansankielen erinomainen käyttäjä ja onnistuneen, miltei elämäkerrallisen kansankuvauksen Korpelan Tapanin tekijä Heikki Meriläinen, pohjois-pohjanmaalaisen kansankuvauksen Heikki Helmikankaan tekijä Eero Sissala ja hämäläisen kansan-elämän kuvaaja Nestor Niemelä. Samaan parveen ovat vielä luettavat Liisa Tervo, Emil Vainio ja Otto Tuomi, jotka kaikki ajanhengen leimaamaa naturalistista taidetta harjoittavat.