5) Ilmari Kianto (Calamnius), jonka raskas, uneksiva sielun-elämä aluksi pukeutuu runokokoelmiin Soutajan lauluja, Hiljaisina hetkinä, Margareeta y.m. Myöhemmin hän innokkaasti yhtyy ajanhengen hehkuvaan, radikaaliseen vapausvaatimukseen, kirjoittaa laajan, kirkollisvastaisen romaanin Pyhä viha ja viettää suurimman taiteellisen voittonsa ensimmäisten yleisen ääni-oikeuden mukaan toimitettujen eduskuntavaalien kuvauksella Punainen viiva (1909). Kiantoon ovat Arvid Järnefelt ja venäläiset kirjailijat jonkun verran vaikuttaneet.
Heitä nuoremman laulajaparven, jossa jo osaksi on parin edellisen vaikutusta havaittavissa, muodostavat jälleen seuraavat viisi runoniekkaa:
1) L. Onerva (Lehtinen) joka heti ensimmäisellä runovihollaan Sekasointuja (1904) suurta huomiota herättää. Sen sensualistinen, ajanmuodin mukainen tunnesävy syventyy ja itsenäistyy toisessa kokoelmassa Runoja herkäksi, impressionistiseksi mieliala- ja mielikuva-runoudeksi. Vielä on hän julaissut laajan romaanin Mirdja, huomattavalla taidolla suoritetun tutkimuksen erään omituisen, yksinäisen naissielun traagillisesta kehityshistoriasta, ja novellikokoelman Murtoviivoja (1909), joiden nykyaikaiset, miehen ja naisen välisen rakkaus-elämän erittelyt ovat taitehikkaasen ja koristeelliseen muotoon pukeutuneet.
2) Aarni Kouta (Candolin), kenties tyypillisin ja johdonmukaisin uusromantisen ajan elämän-iloisista ja kirkollisvastaisista laulajista, julaissut väkevän, uhmaavan poljennon kannattamat runokokoelmat Tuli joutsen (1905) ja Dityrambeja sekä Nietzsche-käännökset Antikristus, Näin puhui Zarathustra y.m. Lähinnä Nietzscheä lienee Strindberg ulkomaisista kirjailijoista hänen oppi-isiään.
3) Rafael Engelberg, vienompi, uneksivampi taiteilijaluonne, julaissut m.m. runokokoelman Työpajan töminässä, jonka eräät miltei sosialistiset säveleet suurlakon henkistä ilmakehää muistuttavat.
4) Iivo Härkönen, vilkas, karjalainen virsiniekka, ennen näytelmäkirjailijana mainitun Juhani Sjöströmin lyyrillinen rinnakkais-ilmiö, julaissut kokoelman Karjalan virsiä y.m.
5) V. A. Koskenniemi (Forsnäs), jonka kokoelmat Runoja ja Valkeat kaupungit artistisen, hiukan teennäisen ja ranskalaisen laulurunouden vaikuttaman muotonsa alla kätkevät paljon kaunista sisällistä näkemystä ja vanhan romantiikan vienoa, taapäin katsovaa tunnesävyä.
4. Suorasanainen kirjallisuus.
Uusromantisen, suorasanaisen kirjallisuuden tunnusmerkillisiä ominaisuuksia on sen rytmillisyys, jota jo Aho runsaasti viljelee ja jonka avulla se nyt jo usein suorastaan runomittaisen esityksen lennokkaisuutta lähenee. Sen edustajista ovat huomattavimmat:
1) Maila Talvio (Mikkola), aluksi pienten, vienojen tunnelmapalasien kirjoittaja, sitten aistillisempaan tunnesävyyn antautuva, vihdoin hehkuva yhteiskunnan-uudistaja ja maailmanparantaja. Tämän yksilöllisen kehityskulun eri asteita edustavat: ensin »lastu»-kokoelma Nähtyä ja tunnettua, sitten kertomukset Aili ja Kaksi rakkautta, sitten romaanit Pimeän pirtin hävitys ja Juha Joutsia. Vielä on hän kirjoittanut näytelmät Eri teitä ja Anna Sarkoila y.m.