KERTTU: Miksi me emme syö sitten? Minusta näyttää niinkuin tuossa olisi pöytä katettu.
GRANSKOG: Niin minustakin. Sallitteko. (Saattaa Kertun pöytään, molemmat istuvat.)
KERTTU: Tämä on mainiota. Siitä on niin pitkä aika kuin minä olen syönyt ravintolassa. Sardellia, hummeria, kaviaaria, ai, ja lohta. Antakaa minulle lohta.
GRANSKOG: Olkaa hyvä. Ja sitte me otamme ryypyn.
KERTTU: Tietysti. Mutta osaatteko te laulaa »helan går»?
GRANSKOG: Laulakaa te.
KERTTU: Ei, ei, parasta että me emme laula kumpikaan.
GRANSKOG: Siitä on kauvan, kun me näin olemme vastakkain istuneet.
KERTTU: On.
GRANSKOG: Missä me silloin istuimme?