KERTTU: Hyvästi.
GRANSKOG: Minäpä en sano teille hyvästi.
KERTTU: Minä menen.
GRANSKOG: Te ette mene.
KERTTU: Minä huudan.
GRANSKOG: Huutakaa. Gertrud! Minä rakastan sinua, ja sinä et ole kylmä minulle, minä näen sen sinun silmistäsi. Suullasi voit sinä valehdella. Mutta sinun silmiisi minä uskon. Näytä ne minulle Gertrud. (Kerttu lyö äkkiä parkaisten käsivartensa Gr:n kaulan ympärille, suutelee häntä kiihkeästi, riuhtaisee itsensä heti irti ja vaipuu sohvaan.)
GRANSKOG: Gertrud!
KERTTU: Ei, ei, antakaa minun olla.
GRANSKOG: Rauhoittukaa, Jumalan tähden, rauhoittukaa. Ei minun tarkoitukseni ollut loukata teitä.
KERTTU: Olenko minä teidän mielestänne huono ihminen?