KERTTU: Jos te taas rupeatte hävyttömäksi, menen minä pois.
GRANSKOG: En minä ole ollenkaan hävytön.
KERTTU: Pitäisikö minun vielä kiittää teitä kohteliaisuudestanne?
GRANSKOG: Melkein. On kohteliasta syyttää kasvatusta —
KERTTU: — silloin kun voidaan syyttää huonoa luonnetta. Sitäkö te tahdoitte sanoa?
GRANSKOG: Ei saa noin arvata toisen ajatuksia. Elämä käy silloin sietämättömäksi. Nyt te esimerkiksi olette pilannut ruokahalun sekä itseltänne että minulta.
KERTTU: Siis on meidän parasta lähteä. Soittakaa!
GRANSKOG: En. Teidän täytyy hymyillä ensin.
KERTTU: Hyvä Jumala! kello on jo 1/2 12. Ja Alli! Hänet minä olen aivan unohtanut!
GRANSKOG: Älkää nyt koketeeratko noin hirveästi.