KERTTU: Siitä on viisi vuotta kun minä viimeisen löysin.
GRANSKOG: Se ei nähtävästi ollut mikään hyvä nukke, koska te käytte noin vakavaksi.
KERTTU: Se ei ollut nukke ollenkaan. Se oli ihminen.
GRANSKOG: Oliko sillä ihmisellä nimi?
KERTTU: Kyllä. Häntä sanottiin Johan Wilhelmiksi. — Te puhuitte eilen joistakin kirjeistä? Te laskitte tietysti leikkiä?
GRANSKOG: Niin. Minä laskin leikkiä.
KERTTU: Minä ajattelinkin! — kuulkaa herra arkkitehti, te olette leikkisä mies.
GRANSKOG: Olen — silloin kun tarvitaan.
KERTTU: Te sanoitte minua eilen myös huonosti kasvatetuksi.
GRANSKOG: Se ei ollut leikkiä.