TUONEN AALTOJEN LAULU (voimakkaasti):
Kunnia olkohon kuoleman, kunnia joutsenen voittoisan! Ihmisten rinnoissa pyytehet riehuu, ihmisten innoissa käärmehet kiehuu, Tuonelan laineet täyttävi maan, joutsenen maineet kaikuvi vaan. Kunnia olkohon kuoleman, kunnia joutsenen voittoisan!
TUONEN TYTTÖ (itkien):
Näinkö suistuit suuri sulho,
katosit Manalan kaunis,
Manan impyen ihanne,
Tuonen tytön tuiretuisen?
TUONEN UKON ÄÄNI (kaukaa kumisten): Kangastaa kuni lemmen kaari ylitse Tuonelan virran ois!
(Tuonelan puolella kaikki tummaa.)
LEMMINKÄINEN (raukeasti): Vasten vettä, vasten tulta loihti minut äitikulta, tunsin kaikki turman synnyt, toki en käärmehen kähyjä — jo tulen, emoni armas!
(Kuolee. Näyttämö pilkkoisen pimeä.)
SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten):
Miekkoinen, ken saa uinahtaa. Onnellinen, ken rauhan saa. Pyhä on sankarin haaveiden hauta, vaikka ei ankarin taistelo auta, sankari murtuvi miekkansa kanssa, pelkuri turtuvi tuskahansa. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan.
PAIMEN (kohoaa pensaikosta): Oman oli kähysi käärme, oman syysi synkkä nuoli, minäpä vain elosi varjo, paimen töittesi pahojen. Tule nyt kurja tuomiolle!