KERTTU: Minä aionkin nukkua sekä kauvan että hyvin.
ALLI: Se on hyvä se. Ja sitten sinun pitää ruveta tekemään jotakin työtä. Ei se käy, että sinä vain laiskana lojut. Kävisit edes keittokoulua niinkuin minä.
KERTTU: Siihen minä todellakin olen jo liian vanha.
ALLI: Et saa sanoa niin. Ihminen ei ole koskaan liian vanha oppimaan. Keksi sitten jotakin muuta. Rupea esimerkiksi lapsia opettamaan. Se sopisi sinulle!
KERTTU: Kyllä, kyllä, mutta nyt on kello jo kymmentä vailla.
ALLI: Herrajesta! Hyvästi sitten! Huomenillalla minä tulen takaisin.
KERTTU: Minun oma pikkuinen kullanmuruni! Hymyllä tulet sinä maailman voittamaan. Jos sinua joskus murheet kohtaavat, niin pudistat sinä ne päältäsi kuin kastehelmet.
ALLI: Mitä sinä nyt puhut? Mitkä murheet?
KERTTU: Ole onnellinen ja iloinen. Levitä ympärillesi lämpöä ja valoa.
Mutta muistele joskus myös kaipauksella synkkää sisartasi.
ALLI: Tietysti minä sinua muistan. Mutta nyt minulle tulee turkasen kiire. Vienkö minä samalla nämä kirjeet postiin?