KERTTU: Se oli siis hänen varjonsa. Minä näin hänet niin selvään,
Viktor: kumpi meistä on hänet murhannut?
GRANSKOG: Murhannut?
KERTTU: Kun hän ei saa kuolemassakaan rauhaa. Kumpi meistä on tehnyt hänet hulluksi?
GRANSKOG: Ei kumpikaan. (Ottaa lippaan taskustaan.) Täällä on hänen hulluksi tekijänsä.
KERTTU: Se oli siis totta?
GRANSKOG: Oli. Sinun luvallasi, Gertrud.
(Pistää paperit kynttilän liekkiin.)
KERTTU nyykähyttää päätään.
GRANSKOG: Hän oli hyvä, mutta heikko.
KERTTU: Niin, niin. Mitä te sanoittekaan? Minä en oikein kuullut. Ai, te tahdoitte sanoa hyvää yötä. Niin, niin. Minuakin tuntuu väsyttävän. Paljoko kello on?