VÄINÄMÖINEN: Suru urholle sopivi. — Noh, sie lieto Lemminpoika tietänet sanan sitovan: Kuka Suomen kukkapäistä tääll' on muita muhkeampi?
LEMMINKÄINEN: Kauniit on minusta kaikki; tuo kaunis tulen valolla, tämä päivän paistehella, kolmas pilkkoisen pimeessä — miten milloinkin, näetkös.
VÄINÄMÖINEN (hymyillen): Ahdin tuumat tunnetahan, — kelle nyt koreat helmet?
KANSA: Itsepä valitse Väinö joutsenparvesta parahin!
VÄINÄMÖINEN (hetken mietittyään): Muistan, kun murehissani kerran astelin ahoja, puuttui kielet kanteleesta, ilo laulajan elosta, näin minä immikön aholla, kultakassan kankahalla, sain hältä anelemahan: »Anna impi hapsiasi kieliksi ilon ikuisen!» Antoi impi hasta viisi, viisi kuusi kultahasta, siit' on kielet kanteleessa, ilo laulajan elossa. Hälle helmeni sopisi. Ollut lie Hämehen impi?
HÄMÄLÄISET vaikenevat.
VÄINÄMÖINEN:
Taikka kaunis Karjalatar?
KARJALAISET:
Kassat on tummat Karjalassa.
HÄMÄLÄISET:
Liinaiset Hämehen linnut.
VÄINÄMÖINEN:
Kenp' oli neiti kultakassa?