RUOTUS:
Omat on helmas hulmunnehet.
RUOJA: Kiertelet, kuvatteletko, vaikka tiedän tarkoillehen: se oli se samainen akka, jonk' olen joskus ennen nähnyt täällä luonas luikehtivan.
RUOTUS:
Kun tiesit, mitäpä kysyit?
RUOJA:
Miks olet muuttunut minulle?
Et ole armas niinkuin ennen.
Päivin et mulle päätä käännä,
öin et kutkuta kuvetta.
Sanot sanasen, senkin ärjyt.
Mikä mielesi masensi?
Enkö oo ihana enää?
Eikö oo rintani ripeät?
Eikö poskipäät päreät?
Lienen varsin vanhentunut.
Sano: olenko, olenko, sano,
sano kulta, kulta Ruotus!
RUOTUS:
Joutavia!
RUOJA: Jos olen vanha, sie älä sillä silmällä minua katso! Jos rypyn posella näätkin, sie se suutele sileeksi! Jos lie sylini kylmä, sie se kuumaksi syleile! Katso, minuss' on nuoren tuli, nuoren hehku ja halutkin. Elä etsi kylän iloja! On sinulla iloja koissa.
RUOTUS: Laittau jo levolle siitä löpisemästä, vanha lörppö!
RUOJA: Niinkö! Kavahda, kavala Ruotus vihaani tulipunaista! Et tunne kipuja Kirkin. Luuletko mun luppakorvin istuvan sopessa silloin, kun sinä kisoja kuljet kylän kaunojen keralla. Tuokin vaimo vatsallinen, joka kylpyä kyseli — luuletko, etten ma tiedä, ken on porton poian isä? Sinä! Sinä! Sinä! Sinä! Siksi en antanut kylyä, siksi et tohtinut sinäkään sanaa sanoa äsken, vaikka näinkin silmistäsi, kuinka suutuit ja häpesit. Kuuletko, kuuluisa isäntä? Lapsesi mäellä syntyy, porton poika kankahalla.
RUOTUS:
Vaimo! Sua varoitan —
RUOJA: Varro, vielä kun sanasen sanon. Luuletko, etten ma tiedä haluas suurta ja salaista, joka ei sinulle anna yön unta, lepoa päivän? Mielesi sinun tekevi Karjalan kuninkahaksi! Haa, enkö oikein arvannunna? Sinäkö kuningas? Houkka! Sinäkö Väinön voittajaksi? Tiedä, tiedä, Ruotsin Ruotus: Väinö on suurempi sinua, niin suurempi, korkeampi kuin taivas tasaista maata.