TAPANI: Kiitos te Kalevan miehet! Niin olenkin, kansan miesi, — samoin Ruotus ruotsalainen — siks mua sankarit vihaavat. Väinö on väkevä urho, eihän siit' ole epäystä, kun hän niin ei hirmuisesti ylenkatsois kansalaista! Kuka on häneltä kuullut konsana sanoja veljen? Kenen kättä hän puristaa? Ketä hän olalle lyöpi? Ketä kutsuu kuomaksensa? Eikö hän astele alati kuin Jumala yksinänsä? Aina on rypyssä otsin kuin koko maa ja taivas yksin hänen harteilla lepäisi. Eikö totta?
KANSA:
Totta, totta!
LEMMINKÄINEN: Herkeä kavala kettu, taikka kuule kalvan kieltä!
TAPANI (hätääntyen):
Voi, hyvät imeiset, nähkää!
Hän on Väinämön sukua.
Hän mun pistävi lävitse
niinkuin koiran kankahalle.
Hän ei kansoa rakasta.
LEMMINKÄINEN:
Koiralla on koiran kuolo.
Kursi keinoisi, tahikka —!
TAPANI: Siinä sen kuulette itekin! Hän on sankari samoin kuin Väinämöinen. Kuink' oli kauheat sanansa? »Koiralla on koiran kuolo.» Ajatelkaa, hän ei anna köyhälle ihmisen nimeä, vain uroille yksinänsä. Kuulkaa, kun kysyn ma teiltä: tääkö on kansan rakkautta?
1:NEN KALEVALAINEN: Sie älä Teppohon kajoa! Teppo on meidän miehiämme.
2:NEN KALEVALAINEN: Varo sie oma varasi! Muistatko tihuja töitäs?
3:S KALEVALAINEN: Poikani viinahan opetit.
4:S KALEVALAINEN: Tyttöni kaunihin kadotit.