HUKKA (taputtaa kettua olalle):
Sie puhut kuin runoilija.
LOUHI (ryöpsähtää ovesta Lapin kokon hahmossa): Täälläkö tolvanat olette, vaikk' on vaino uksen suulla?
KAIKKI (ylös kavahtaen):
Mikä on? Mikä hätänä?
Onko päivä päässyt irti?
LOUHI: Ei ole ihan viel' irti, vaan on irti pääsemässä. Tietäkää, Kalevan urhot kaikki on sotisovassa kuun ja auringon avuksi — Väinö joukon johtajana.
KAIKKI:
Väinö joukon johtajana!
Jo taisi tuhomme tulla.
LOUHI: Lannistuitteko lapaset? Onko siis parempi tulla kytketyksi kalliohon, elää ihmisten ilona, nähdä auringon kohoovan yli maiden onnellisten? Tahdotteko nähdä, kuinka kylät laajalle leviää, kohoavat kaskisauhut Suomelan sinisalossa? Tätäkö tahotte nähdä?
KAIKKI:
Ei! Ennen sota ja kuolo!
Missä keihäs? Miekka! Jousi!
LOUHI:
Se minua miellyttävi.
Siispä kuulkatte sanani:
Oletteko kaikki täällä?
Ensin miehet? Miss' on karhu,
väkivallan väärä voima?
HUKKA:
Ukko nukkuu uupununna.
AHMA:
Hoi karhu, heräjä kuoma!
Kiire on tulinen.