Synkkä joulu.
Pois joulukuuset, kynttilät ja riemulaulut lasten ja äidin tortut lämpimät — pois juhla onnekasten!
Tää päiv' on päivä sydänten
ja sisarusten silta,
tää päiv' on päivä rikasten
ja ilollisten ilta.
Mut meille mieron miehille
ja onnen kerjureille,
on muiston musta juhla se
ja tuskan tuoja meille.
Nuo joulupuut ja kynttilät
ja lasten laulajaiset,
nuo äidin tortut lämpimät
ja lahjat armahaiset —
Ken niitä muuten muisteleis
kun elon aallot pauhaa!
Sen varmaan merten meuru veis —
vain aallon all' on rauhaa.
Mut joulujuhlan tullessa,
kun taiston aallot vaipuu,
on niinkuin rinnan pohjasta
taas nousis kaiho, kaipuu.
Ja on kuin huone kylmä ois,
ois jäässä mieron liesi
ja on kuin hetken olla vois
taas lapsikin kentiesi.
Kuin sydän pyytäis lämpöä
ees hiukan, oven suusta,
ois lapsen mieli leikkiä
ja nähdä joulukuusta.
Mut suljetut on ovensuut
ja rinnat kiinni meille
ja ikkunoista joulupuut
vain ilkkuu mieron teille.