"Nuku rauhassa, poikani nuorin, ne on tähtiä taivahan,
ne luonas valvoa tahtoo kuin entis-aikahan".
— Älä lähde, äitini armas, Yön koura jo tuossa on!
Se poikas temmata tahtoo kuin nieluhun kurimon.
"Nuku rauhassa, poikani nuorin, se hongan on oksa vaan,
mi ulkoa kurkistaapi kuin leikkikumppaniaan."
— Niin kaikk' oli ennen ehkä, nyt kaikki toisin lie.
— Oi äiti, äiti, miks lähdit? Minut valtaansa yö jo vie!
1897.
Taas kotona.
Minä käyn kuni kyntäjä pellollaan kodin rakkahan raunioita, ja muistelen muistoja lapsuuden, kalaretkiä, karkelolta.
Minä käyn kuni kyntäjä pellollaan,
sydän täynnä ja rinnassa rauha.
Taas mennyt on talvi ja tullut on
suvi uusi ja lämmin ja lauha.
Taas tahdon ma alkaa uudestaan,
taas tahdon ma kerran koittaa,
en tahdo ma taistossa kaatua, vaan
ma tahdon seista ja voittaa!
Minä käyn kuin kylväjä pellollaan kodin kankailla, karjateillä, ja toukoja uusien toiveiden minä kastelen kyyneleillä.