En apua saanut, en apua saanut, en olisi paljoa pyytänyt, vain vähäsen lämpöä ympäriltä, vain hiukan hienoutta ystäviltä, — kun oisin saanut, niin ehkä paljon ois paremmin nyt.

En apua saanut, en apua saanut, nyt sitä en pyydä, en kaipaakaan. Minä elelen kaukana korvessani ja kehrään öisiä aatteitani ja mitä ma mietin, sen tietävi huojuvat hongat vaan,

En apua saanut, en apua saanut, mut joku jos heltyis' mun laulustain, ja käsi jos poskelle kohois' kellä, ja miettimään kävis' mieli hellä, niin hälle, hälle

sois' laulu hiihtäjän ladulta ain'.

Jos voisin laulaa kuin lintu laulaa, tai lailla honkien huoju vain kun metsän äänillä puhua voisin, kun purona pulppuisin, käkenä soisin, niin näinpä, näinpä sois' laulu hiihtäjän ladulta ain':

"Oi, älkää ihmiset ilotella, jos orpo tiellänne lankeaa, ei ole orvolla äidin kättä, vaan yksin hoippuen, ystävättä, hän etsii, eksyy ja yksin syynsä hän sovittaa!"

En apua saanut, en itse saanut, mut näin jos kuiskisi kuusipuut ja käsi kun poskelle kohois' kellä ja miettimään kävis' mieli hellä, niin ehkä, ehkä, mit' en ma saanut, sen saisi muut.

1899.

Iltatunnelma.

Mun päiväni ammoin mennyt on,
yhä mailla on illan rusko.
Mit' tää on? Miks' ei joudu jo yö,
kun hiljaa, hiljaa niin sydän lyö
ja kuollut on kunto ja usko?