Oli yhtä hurjaa nähdä sivistynyttä henkilöä sosialistien riveissä kuin miestä puhujalavalla ajamassa naisten ääni-oikeutta.
Kukin ajakoon vain omaa asiaansa. Rikas rikkaan, köyhä köyhän, naiset naisten ja miehet miesten asiaa! Näin oli myöskin aivan oikein, että suomalaiset ajoivat suomalaisten asiaa, mutta aivan yhtä oikein, että venäläiset ajoivat omaansa.
Se oli yleinen sääntö, josta tosin voi olla poikkeuksia. Mutta nekin vain vahvistivat sääntöä, sillä jos ihminen yleensä ajoi toisen asiaa, hän sen teki vain näennäisesti, toista hallitakseen, ja oli siis syvemmässä merkityksessä kuitenkin oman itsensä intohimon asiamies.
Niin teki sivistynyt, joka rupesi sosialismin palvelukseen, niin mies, joka saarnasi naisvapautusta. He tahtoivat hallita alempiaan, siinä kaikki.
Valtakysymys pysyi. Aseet vain vaihtelivat.
Mutta mieluummin näytti äijä aina palajavan takaisin naiskysymykseen.
Se oli hänen mielestään nykyajan tärkein. Siitä riippui kansojen ja yhteiskuntien tulevaisuus.
Hän ei uskonut mihinkään todelliseen tasa-arvoon miehen ja naisen välillä. Ennen oli mies ollut voitolla. Pian oli oleva nainen. Nainen otti miehen oikeudet, mutta sälytti hänen selkäänsä kaikki entiset velvollisuudet.
Naisia oli nyt jo enemmän. Oli miesten puolelta sulaa hullutusta antaa heille ääni-oikeutta.
Nyt he saivat olla jo naisille siitä kiitollisia, kuten Suomessa, ett'eivät nämä sitä väärinkäyttäneet. Ennen olivat naiset saaneet olla kiitollisia. Osat olivat jo nyt vaihtuneet ja vaihtuisivat vielä enemmän tulevaisuudessa.