Suomen miehet elivät jo valtiollisessa suhteessa Suomen naisten armoilla. Se oli totuus.
Sosialistit eivät olleet niin vaarallisia. Heitä oli vähemmän kuin porvareita. Mutta jos Suomen naiset tahtoisivat, he voisivat jo nyt vallata useimmat paikat Eduskunnassa.
Tietysti he eivät sitä vielä tahtoneet, sillä se ei olisi ollut heille edullista. Miehet olisivat ehkä siitä heränneet ja toimeenpanneet vastavallankumouksen.
Mutta viidenkymmenen, mutta sadan vuoden perästä! Miehet tulisivat silloin kauhistuksella huomaamaan muuttuneensa vapaista orjiksi, hallitsijoista hallituiksi.
Ainakin. julkiseen elämään nähden heidän olisi tullut säilyttää yli-otteensa.
Sen kadotettuaan he muuttuisivat samalla viekkaiksi, keimaileviksi, ja epäluotettaviksi. Ollen riippuvaisia naisten vallasta heille kävisi välttämättömäksi keinoilla millä hyvänsä naisten mielisuosiota säilyttää.
Jo nyt valehtelivat ja vilpistelivät monet miehet naisten edessä. Miksi? Siksi että he pelkäsivät näitä ja siksi että nämä olivat jo nyt monessa suhteessa heitä voimakkaammat.
Kuitenkin olisi asianlaidan luonnollisesti pitänyt olla päinvastoin. Olihan mies herra. Olihan mies luomakunnan kruunu! Miesten tulisi kantaa päänsä korkealla, mutta myöskin oivaltaa uhkaava vaara ja yhtyä sentähden suureksi, kansainväliseksi miespuolueeksi.
Naiset Suomessa olivat jo saaneet valtiollisen ääni-oikeutensa. Mutta olivatko he silti lakkauttaneet omia nais-yhdistyksiään? Eivätpä suinkaan, sillä he tahtoivat ajaa edelleen omaa asiaansa.
Keitä vastaan? Tietysti miehiä, jotka olivat heidän luonnolliset vihollisensa.