Äijä katsoi kummallisesti häneen ja laski kätensä hänen kädelleen.
Johannes huomasi nyt vasta, miten leveä, pehmeä ja lihava tuo kämmen oli. Ellei se olisi ollut niin lämmin, olisi hänestä tuntunut aivan kuin suuri sammakko olisi hänen käsiselälleen loikahtanut.
—Kreikkalaisilla oli keinonsa, sanoi ukko matalalla äänellä.
Myöskin meillä europalaisilla olisi keinomme, jos me vain ymmärtäisimme käyttää niitä. Miesten tulisi rakastaa vain miehiä, niinkuin monet naiset nykyään jo ainoastaan naisia rakastivat.
Sanottiin, että se oli luonnotonta. Mutta mikä oli luonnotonta? Ei mikään. Sillä olihan kaikki luontoa, eihän ollut mitään luonnon ulkopuolella.
Nyt ymmärsi Johannes.
Hän tempasi kätensä pois ja nousi maksaakseen.
—Minä maksan, sanoi ukko kiiluvin silmin.
—Ei, vaan minä, lausui Johannes jyrkästi. Olihan minun suoritettava teille löytäjäisiä.
—Sehän oli vain leikkiä, sulaa leikkiä, väitti ukko.