—Teidän leikkinne on tällä kertaa sattunut väärään esineesen, virkahti
Johannes. Isäntä!
Ukko oli jo ehtinyt iskeä silmää isännälle. Tämä hymyili leveästi.
—Kaikki on maksettu, sanoi hän.
—Pyydän siinä tapauksessa lausua vain hyvästini, sanoi Johannes jääkylmästi äijälle kumartaen.
Ja hän lausui vielä toivovansa, että joskus toiste voisi jossakin toisessa muodossa korvata hänen hyväntyönsä.
—Jaa, kiitos, kiitos, hehetti ukko. Me tapaamme vielä.
Johannes astui puhkuen kadulle. Vasta siellä uskalsi hän ruveta lähemmin selvittämään ajatuksiaan.
Tämä oli tapahtunut ensi kerran hänelle.
Hän ei ollut mielestään vielä koskaan niin niljaiseen ja kamalaan koskettanut.
9.