Kerran hänen näin istuessaan ja elämänsä lähintä tulevaisuutta tuumiessaan koputettiin hiljaa hänen ovelleen.
Trudchen se oli, joka tuli kysymään, oliko tohtorin lampussa öljyä. Hän ei ollut muka aamulla muistanut täyttää sitä.
Oli, lampussa oli öljyä. Hänen äitinsä oli nähtävästi aamulla täyttänyt sen.
—Minä olen usein niin hajamielinen, selitti Trudchen. En muista tavallisimpia käytännöllisiä asioita.
Johannes huomasi heti, että tuo oli tekosyy. Ja hän odotti, mitä
Trudchenilla olisi hänelle tärkeämpää sanomista.
Tyttö viipyi ovensuussa.
—Onko tohtorilla kovin kiire? hän kysyi.
—Aina, vastasi Johannes, mutta koetti hymyillä niin ystävällisesti kuin mahdollista. Kuinka niin?
Trudchen loi silmänsä alas.
—Minulla olisi ollut tohtorille vähän asiaa, virkahti hän.