Nyt oli Johannes vielä äskeistä pahemmassa pinteessä. Hän päätti tyynesti odottaa kohtaloaan.
—Hyvä on, hän sanoi. Minä poltan.
Hän otti sikarinsa ja poltteli tuokion äänettömänä.
Huoneessa oli jo melkein pimeä. Vain Trudchenin nyyhkytykset ja sikaria kiiluva tulipää olisivat sisään-astujalle ilmaisseet siellä olevan kaksi ihmistä, jotka ruumiillisesti olivat niin lähellä toisiaan, ett'eivät he voineet enää päästä lähemmäksi.
Johannes istui liikkumattomana.
Oikeastaan hän oli sangen äkäinen tästä yhtä naurettavasta kuin kiusallisesta tuokiotilasta. Tyttö oli joko hysteerinen tai häneen hullusti rakastunut! Taikka oli se tuollaista ylimalkaista nuoruuden tunteellisuutta vain, joka tuli alkavan naisijän mukana…
Trudchenilla ei ollut isää. Eikä hänen äitinsä ollut varmaankaan kyllin kehittynyt häntä ymmärtääkseen. Mikä äiti sitäpaitsi ymmärsi tyttäriään tuossa ijässä? Ja mikä isä poikiaan?
Tämä ajatus saattoi Johanneksen jo tyttöä kohtaan isosti sovinnollisemmaksi.
Ehkä Trudchen etsikin hänestä vain isää? Mutta isää itselleenkö vai tulevalle lapselleen? Siinä kysymys. Tuollainen nuori naissielu saattoi olla niin herkkä ja monisäikeinen kudos, että oli suorastaan synti sitä karkealla kädellä koskettaa.
Johannes tyyntyi pian kokonaan.