Vihdoin hän sanoi aivan koruttomasti:
—Eikö Trudchen tahtoisi nousta ylös? Äiti voi tulla.
Trudchen loi lyhyen silmäyksen häneen.
—Äiti ei ole kotona, sanoi hän. Minä olen yksin. Minä olen aivan yksin maailmassa!
Painoi poskensa Johanneksen polvea vastaan ja rupesi jälleen nyyhkyttämään.
Nyt loppui Johanneksen kärsivällisyys.
—Trudchenin täytyy heti nousta, sanoi hän päättävästi. Kuuleeko
Trudchen? Nyt heti, aivan heti! Eihän tämä käy päinsä.
Ellei Trudchen heti nousisi, hän uhkasi kertoa äidille asian. Eikä
Trudchen enää koskaan saisi tulla hänen huoneesensa.
Itse hän ei päässyt nousemaan. Kun hän yritti, hän tunsi tytön käsivarsien kietoutuvan lujasti ympärilleen ja painavan häntä takaisin istumaan. Ja hän kuuli korvissaan vain sanat:
—Ei kukaan ymmärrä minua, ei kukaan! Eikä kukaan tahdo minua ymmärtää.