Vuorineuvos Rabbingin nimi vaikutti aina kiusallisesti häneen. Vuorineuvos Rabbing oli aikojen kuluessa muodostunut hänelle kaiken pahan esikuvaksi.
—Mitä se merkitsee? kysyi hän sentähden kylmästi, Topin iloon millään muotoa osaa ottamatta.
—Se merkitsee, että minä tästä päivästä saakka olen hänen palveluksessaan, selitti Topi. Että minun ehtoni ovat hyväksytyt! Että minulla on nyt tuhat markkaa kuukaudessa!
—Se on paljon, vastasi Johannes kuivakiskoisesti. Enkä minä kuitenkaan katso voivani sinua hyvällä omallatunnolla onnitella.
—Kuinka niin?
Topi katsoi ällistyneenä häneen.
Johannes mietti. Sanoisiko hän tuolle, joka näytti niin vilpittömästi iloitsevan onnestaan, mikä mies vuorineuvos Rabbing oli? Kuinka tämä istui kuin sammakko koko Suomen liike-elämän päällä? Ehkäisi kaikki, tukehdutti kaikki, teki tyhjäksi kaikki uudet alotteet ja kukisti kaikki kilpailevat nuoret yritykset!
—Kuinka niin? tiuvasi Topi. Miksi et voi muka onnitella?
Kertoisiko tuolle, ajatteli Johannes, mitä vuorineuvos Rabbingista myös liikemiesten omissa piireissä ajateltiin, vaikka kukaan ei rohjennut julki lausua sitä? Kuinka vuorineuvos oli kohdellut aikoinaan hänen isäänsä, kuinka satoja muita, ja mitä hänen omat apulaisensa hänestä ajattelivat?
Eihän voinut saada pahempaa isäntää. Olihan se sama kuin joutua pirun palvelukseen.