—Mutta kaikissa tapauksissa…
Johannes ei ymmärtänyt eikä tahtonut ymmärtää sellaista menettelyä. Topi, jota hän oli aina niin kunnon miehenä pitänyt! Mutta se mahtoi olla liikemoraalia.
Oli niin paljon moraaleja maailmassa. Oli yksityistä, oli valtiollista, oli orjamoraalia, oli herramoraalia, ja jumala ties mitä! Ehkäpä Topin oli yhtä hyvää kuin jonkun muunkin. Kuka oli tuntojen tuomari? Ja missä oli ylin tuomio-istuin?
Yhden asian hän kuitenkin tahtoi vielä kysyä ystävältään.
—Sinä siis kuulut jo nyt tavallasi vuorineuvos Rabbingin palvelukseen?
—Kyllä, tavallani, vastasi Topi. Tämän sähkösanoman jälkeen.
Se oli liikkeen johtokunnan puheenjohtajalta. Eräs noita bulvaaneja, joita vuorineuvos Rabbingilla aina oli, milloin hän ei tahtonut itse näkyä! Hänen kanssaan Topi olikin ollut vain tekemisissä, ensin suullisesti siellä kotimaassa, sitten kirjeellisesti täältä ulkomailta pitäen.
Oikeastaan oli asia jo Topin Sveitsissä ollessa tullut päätetyksi heidän kesken. Oli vain kysymys enää eräistä ylimääräisistä palkkaeduista, joita Topi voimansa tunnossa oli vaatinut itselleen. Johtokunta oli ne jo periaatteessa hyväksynyt, mutta asia oli vielä alistettu vuorineuvos Rabbingin harkinnan alaiseksi.
Nyt oli tämäkin sen siis lopullisesti hyväksynyt. Ja nyt oli Topi tapaava hänet täällä Berlinissä, jonne vuorineuvos oli saapuva matkaltaan Lontoosta ja Parisista.
—Se mies on aina matkoilla, selitti Topi. Ja kuitenkin, kun häntä tarvitaan, hän on aina kotimaassa. Hän on kaikkialla! Kuin jumala, näkymätön ja jokapaikassa läsnä-oleva.