—Ja minä pidän näillä molemmilla, keskeytti Topi. Mennään nyt!
He menivät. Topi oli tullut automobiililla, joka vartoi oven edessä.
Johannes nuhteli häntä kevytmielisestä rahan tuhlauksesta.
—Kerran elämässä, kerran elämässä! huusi Topi. Istu alas!
Victoria-kahvilaan!
Ettei hän vain joisi itseään juovuksiin, ajatteli Johannes. Ilo tekee hulluksi ihmisen. Murhe pitää miehensä jo paljon paremmin jaloillaan.
12.
Kahvila oli täpötäynnä väkeä. Tuolien ja pöytien lomitse pujottelemalla he vihdoin löysivät sen sohvankulman, missä Topi Huotarin toverit istuivat.
Nämä osoittivat innokkaasti iloaan hänen tulonsa johdosta.
—Kauanpa viivyit, lausui Oikarinen, pieni, vilkas karjalainen, joka häikäilemättä puhui omaa murrettaan. Mie jo pelkäsin, ettet tulisikaan.
Johannes oli pysähtynyt hiukan taemma. Topi tahtoi esittää hänet
Oikariselle.