Johanneksen korvat olivat kuumenneet.
Mikä lemmon juttu tämä oli, joka hänelle näin äkki-arvaamatta ja näin oudossa paikassa syötettiin? Tiesivätkö muut siitä? Kuka oli sen pannut liikkeelle? Mitä tuon jutun takana piili? Oliko tarkoitus pilkata häntä tai tappaa hänet julkisena henkilönä?
Oli asianlaita miten tahansa, sen takana ei voinut piillä mitään hyvää. Ja hän päätti itsekseen heti kirjoittaa Helsinkiin ja ottaa selon siitä.
Mutta ääneen hän sanoi:
—Sinä kuulit sen Helsingissä? Tietävätköhän monet siitä?
—Ka, kuuluu se seisoneen jo sosialistisissa sanomalehdissäkin, selitti
Oikarinen.
Morjens, ajatteli Johannes. Tuli on silloin pantu kulkemaan, kipinä kiertämään. Siis siinä leirissä ainakin minä mahdan olla kuollut mies tätä nykyä.
—Vai niin, hän sanoi jyrkästi. Ikävä kyllä, siinä ei ole perää vähintäkään.
Oikarinen katsoi epäuskoisesti häneen.
—Sie aiot pysyä sosialistina? virkahti hän keveästi. Ka, ei miulla mitään sosialismiakaan vastaan ole. Pahemmat ne on nuo osuuskaupat!