Heidän asiansa oli pian päätetty. Näön vuoksi otti Johannes kuitenkin miettimis-aikaa pari viikkoa, joiden kuluttua hänen oli kirjeellinen tieto Rabbingille annettava.
Vuorineuvoksetarta ei näkynyt. Rabbing sanoi hänen jatkaneen matkaansa suoraan kotimaahan.
Upeilla aamiaispäivällisillä, jotka sitten seurasivat, herätti jonkun verran murheellista mielialaa Topi Huotarin poissaolo. Johannes selitti syyn siihen ja puhelintieto Topin hotellista vahvisti sen.
—Hän oli heikko, virkahti vuorineuvos. Me emme olisi kuitenkaan voineet kauan käyttää häntä.
Kaikki katsoivat hetken lautaseensa näyttäen vakavalla pään-nyykähdyksellä tuon lauseen täysin hyväksyvän.
Signeä ei Johannes sitten tavannut enää, mutta kyllä Irenen, jonka kanssa he jo sopivat tulevasta kihlauksestaan. Irene matkustaisi nyt ensin sukulaistensa kera Wiesbadeniin ja kirjoittaisi sieltä Johannekselle, mitä hänen äitinsä asiasta arvelisi.
Sitten he rientäisivät yhtä matkaa kotimaahan.
Johannes jäi vielä pariksi viikoksi Berliniin.
Hän kulki samoja katuja kuin ennenkin, söi samoissa ruokapaikoissa ja tunsi vaipuvansa joka hetki syvemmälle ehdottoman sielullisen yksinäisyyden tylsyyteen. Ei mikään eikä kukaan liikuttanut häntä enää, senjälkeen kuin hän eräänä viimeisen tuskan ja epätoivon yönä oli työntänyt uuniin paksun paperipinkan pöydältään.
Siinä meni »Suomi tulevaisuuden valtiona».