—Sisään, lausui hän sentähden tyynimmällä, lempeimmällä äänenpainollaan.
Hänen emäntänsä se oli, joku kirje kädessään.
Tämä aikoi poistua heti asiansa toimitettuaan, mutta Johannes pyysi hänet kohteliaasti istumaan.
—Ajattelin, että menisimme jonnekin tänä iltana, hän sanoi, jos nimittäin teillä ja tyttärellänne ei ole muutakaan ohjelmaa. Mitä sanoisitte esim. Apollo-teatterista?
Emäntä näytti iloisesti hämmästyneeltä.
Apollo-teatteri oli kevyt-ohjelmistoinen näyttämö, joka esitti pieniä, helppotajuisia näytelmiä ja laulunumeroja. Johannes tiesi, että se oli hänen emäntänsä, kuten yleensä alemman berliniläisen porvariston, suosituimpia käymäpaikkoja.
—Me olimme kyllä aikoneet iso-äidin luokse tänä iltana, virkahti emäntä hyvillä mielin, mutta ehdimmehän me sinne joskus toistekin. Pyydän siis vain kiittää herra tohtoria.
—Ei kiittämistä. Illat käyvät niin pitkiksi joskus eikä aina tahdo työkään sujua.
—Tohtori onkin niin ahkera.
—Täytyyhän sitä olla, jos mieli mennä eteenpäin maailmassa.