—Henkiseen ja aineelliseen, nauroi Topi.
—Minä puolestani etsin edelleenkin keskipistettäni.
Johannes sanoi sen enemmän leikillä kuin todella, sillä olihan hänellä, ja juuri hänellä, henkinen keskipisteensä.
Siitä ei Topikaan tiennyt mitään. Se oli hänen unelmiensa määrä ja työnsä tarkoitusperä.
Kukaan ei tiennyt siitä. Eikä hänellä myöskään ollut mitään halua ruveta sitä ennen aikojaan maailmalle ilmoittelemaan.
Seurasi hetken hiljaisuus.
Johannes kysyi, milloin Topi oli tullut Berliniin.
—Tänä aamuna. Suoraan Münchenistä.
Hän oli sinne huvin vuoksi pistäytynyt. Hänellä oli myöskin matkaseuraa.
—Keitä?