Äijä tuntui olevan vanha tuttu täällä.
Isäntä nyökkäsi hänelle päätään ystävällisesti. Toivotti tervetulemaan ja valitti, ettei hän ollut pitkään aikaan nähnyt häntä.
—Olen ollut taas matkoilla, selitti äijä. Täytyy aina välillä hoitaa vähän asioitaankin.
Johannes kuuli, että ukko puhui täysin puhdasta saksaa. Äänsi oikein, käyttipä vielä berliniläistä murrettakin.
Kuuli ja kummastui yhä enemmän. Minkähän peijakkaan seuraan hän oli mahtanut joutuakaan!
—Makkaraa? kysyi isäntä.
—Ei. Voita, leipää, sardiineja.
—Ryyppy?
—Kyllä. Mutta oikeata jyväviinaa.
—Meillä on vain oikeata, kehui isäntä leveästi. Ensimmäisen luokan
Famos!